Käperryin pienen pieneksi palloksi keittiön nurkkaan ja seurasin, miten koko perhe istui pöydän ääressä ja väittelivät nimestäni. Lapset halusivat minusta Nikiä, vanhemmat Lassea. Loppujen lopuksi minusta piti tulla Nasse. Välillä oltiin jo yksimielisiä Putte-nimestä, kunnes äiti ja Tia tajusivat sen kuulostavan aika naurettavalta. Jotenkin Lasse kuitenkin istui luontevammin suuhun. Olen siis Lasse. Äitiä kyllä vähän vaivaa koska myös hänen kummisetänsä on Lasse. Tosin hänen oikea nimensä on Lars, häntä vain kutsutaan Lasseksi, minä taas olen Lasse, mutta usein minua myös kutsutaan Larsiksi. Ainoastaan Tia ei pidä nimestäni ja kutsuu minua aina Kisuksi. Välillä minua myös sanotaan Hyrdeksi, koska olen aika kehrääväinen. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä, sanotaan.

Ensimmäisellä viikolla uudessa kodissani, kun kaikki olivat töissä ja koulussa, vietin päivät kaikkine tavaroineni pesuhuoneessa, koska pieni tila tuntui pienestä pennusta turvallisemmalta kuin valtava talo. Mutta pikkuhiljaa tein tutkimusretkiä yhä laajemmalti taloon, ja uskalsin jo viettää päiväni yksin koko talossa. Ihan pienenä tapasin aina leikkiessäni piiloutua erään lipaston taakse, kunnes eräänä päivänä en enää mahtunutkaan sinne! Äiti oli ostanut minulle oman pehmeän nukkumapaikan eläinkaupasta, ja nukuin siinä ehkä yhden yön, mutta kun aloin tutustua enemmän talon jännittäviin sopukoihin, aloin löytää mielenkiintoisia koreja ja laukkuja, joissa nukkua. Leipäkorissa tapasin nukkua usein, niin kauan kun mahduin siihen. Kerran pissasin siihen eläinkaupan petiin, jonka jälkeen sitä ei minulle enää yritettykään tarjota!