Maumoro!

Sori, en ole millään ehtinyt päivittämään blogiani, nyt on ollut niin paljon tekemistä kaiken aikaa. Serkkuni Ronja nimittäin on meillä hoidossa. Ollut nyt kaksi viikkoa ja yhden päivän ja on vielä kuulemma yli viikon! Me leikitään Ronjan kanssa ihan joka päivä ja välillä nukumme vierekkäin ja taas painitaan ja leikitään hippaa ja harrastetaan mm. judoa ja karatea. Ronjan kanssa ei kyllä ole ikinä tylsää!

Nyt kun tänne viimein ehdin, voisinkin jatkaa vaikkapa siitä mihin jäin ennen joulua. Niin, muistelin siinä ensimmäistä kesääni. Unohdin kertoa että sinä kesänä tapahtui jotain omituista. Jo keväällä olin joutunut tutustumaan eläinlääkäriin kun täytyi käydä rokouksilla. Siellä on aina tosi mielenkiintoisia hajuja, voisin viettää vaikka koko päivän nuuskuttamalla erilaisten eläinten jälkiä. Hevosia, koiria, kissoja ja kaikenlaisia pienempiä eläimiä joita olisi niin mukava popsia suuhunsa. Kerran odotushuoneessa oli yhtä aikaa kaksi kiinanharjakoiraa. Ne näyttivät minusta aika hassuilta, tuijotin niitä pitkään alta kulmain. Toisella kertaa odotushuoneeseen tuli herttaisen näköinen vanhempi pariskunta kissa mukanaan. Mies kantoi samantyylistä koria kuin missä minä vietän yöni, ja se kissa vain istua kökötti siinä rauhassa. Siitä pariskunnasta näki että heidän lemmikkinsä oli heille tärkeintä maailmassa! Todella miellyttäviä ihmisiä!

Kesäkuussa minua alkoi huvittaa pissailla muuallekin kuin hiekkalaatikkoon. Tykkäsin merkata pissanhajulla mm. korin johon isä ja äiti keräsivät vanhat sanomalehdet. Lisäksi minusta alkoi tuntua että Tian lattialla lojuvat vaatteet täytyy merkitä, samoin koululaukku joka on täynnä kirjoja! Sitten äiti sanoi että nyt riittää! Isä vastusteli eläinlääkärille menoa, uros kun on itsekkin. Kuitenkin eräänä kuumana päivänä äiti ja Tia ottivat minut mukaan autoon ja ajoivat eläinlääkäriin. Mau`uin koko matkan kun oli niin kuuma! Haistelin odotushuoneessa outoja hajuja kunnes meidät kutsuttiin sisään. Lääkäri silitteli minua ja tuikkasi yhtäkkiä hieman kirvelevän piikin turkkini sekaan. Sitten äiti jatkoi silittelya ja minä katselin ikkunasta. Siellä näkyi kaksi leikkivää koiraa, miten mielenkiintoista! Yritin kohottautua ylemmäs tarkkailemaan heitä mutta sitten minua alkoi armottomasti väsyttää. Miten... näin... kovasti... väsytt.... zzzzzzzzz.

Avasin silmäni. Näkyi pelkkää mustaa. Mitä! Olenko tullut sokeaksi?!! Outo olo. Hoipertelin ylös. Haistelin. Tuttu haju. Laukku. Niin, tämähän on se minun kuljetuslaukkuni! Kaahin vaivalloisesti laukun reunan yli. Viimein tajusin missä olen. Hiekkalaatikkoni näkyi lauteiden alla, olin siis saunassa! Hoipertelin pesuhuoneeseen ja siitä keittiöön. Kun olin kävellyt keittiön pitkän maton päästä päähän, minun oli pakko huilata ja laitoin maata. "Voi, onko äitin kulta herännyt?" Äiti tuli siihen ihmettelemään. Viimein nousin ja kävelin olohuoneeseen ja kohti terassin ovea. Ovella oli taas ihan pakko heittäytyä huilaamaan. Kun olin huilannut tarpeeksi, jaksoin viimein ulos asti ja pikkuhiljaa outo olo meni ohi. En tiedä vieläkään, mitä ihmettä sinä päivänä tapahtui, mutta ainakaan minua ei enää huvita pissailla minnekään muualle kuin hiekkalaatikkoon tai ulos.

Olenko muuten kertonut jo mummelista ja pappulista? He ovat isän vanhemmat ja ovat oikein mukavia ja herttaisia. Keväällä pääsin aina mukaan kun perhe meni heitä tapaamaan. Oikein mukavaa olla mummelassa. Mummeli tykkää minusta niin kun muistutan kuulemma niin kovasti heidän entistä kissaansa Jesseä. (Tai Tussea kuten isä häntä kutsui.) Kerran sitten kaikki alkoivat pakata laukkuja ja minä luulin että mentäisiin taas huvilalle. Mutta ajettiinkin mummelin ja pappulin luo ja äiti sanoi että saan nyt viettää siellä pari päivää hyvässä hoidossa. Siis hoidossa niin kuin Ronja aina meillä, selvä! Se oli mukavaa! Pappuli oli ehdottomasti paras kaverini aina kun avasi jääkaapin oven. Silloin hän sai minusta aina seuraa ja tarjosikin mmm niin hyviä makkaran siivuja! Yöt nukuin parvekkeella kun sielä oli mukavan viileää. Aamuisin meni aina herättämään mummelin. Hyppäsin hänen viereensä ja kehräsin. Iltaisin makasin olohuoneen pöydällä pitkin pituuttani kun mummeli katseli teeveetä. Sitten eräänä iltana kun siinä pöydällä taas lojuin, ovikello soi. Pappuli meni avaamaan. Käännyin katsomaan laiskasti eteiseen; "Äiti! Mau!" Huudahdin ja juoksin suoraan äidin syliin ja kehräsin minkä sielustani jaksoin. Kiva oli olla mummelassa mutta vielä kivempi oli taas palata kotiin tutkimaan omaa kotipihaa.

Eräänä päivänä loppukesästä tapahtui ihan hirveitä! Äiti meni poimimaan marjoja puskista talomme päätyyn. Minuakin alkoi uteliaisuuttani kiinnostaa mitä siellä oikein tapahtuu mutta naruni ei aivan ulottunut sinne asti. Niinpä äiti siirsi narun talon päätyyn niin että minäkin pääsin tutkimaan marjapuskia. Jossain vaiheessa äiti lähti hakemaan sisältä jotain. Sillä aikaa minä siirryin tutkimaan raja-aitaa ja menin aidan ali naapurin puolelle. Yhtäkkiä tuijotin silmiin ihan vierasta koiraa! Se oli sellainen pitkä ja matala, kuulin myöhemmin että mäyräkoira. Koira alkoi haukkua ja syöksyi minua kohti. Käännyin ja juoksin aidan ali takaisin kotipihaan mutta koira juoksi perässä. Koira haukkui ja minä sähisin. Sitten siihen tuli äiti joka nosti minut syliin. Olin kietoutunut narustani marjapuskaan ja äiti yritti irrottaa sitä. Koira räksytti uhkaavana äidin jalkojen juuressa ja minä menin paniikkiin! Purin paniikissa ja mitään ajattelematta äitiä käteen, sitten toisen kerran, peukaloon, tunsin kuinka hampaani upposi kynnen läpi. Äiti huusi mutta sai viimein narun irrotettua. Sitten koiran isäntä juoksi paikalle. Äiti huusi apua. Koiran isäntä kysyi: "Mitä, puriko se?" Äiti sanoi että puri. Äiti ja minä olimme yltäpäältä veressä. "Riksuko tuon teki?" Kysyi isäntä hädissään. "Ei vaan kissa" äiti sanoi. Minä kiipesin äidin olkapäälle koska koira räksytti yhä jaloissa. Isäntä tarjoutui viemään äidin lääkäriin mutta äiti sanoi että pystyy kyllä ajamaan sinne itsekin ja viiimein isäntä vei haukkuvan Riksu-koiran mennessään.

Me menimme äidin kanssa sisään ja äiti meni vessaan pesemään kättään kun taas minä kuljin shokissa edestakaisin. Valjaatkin repsottivat aukinaisina. Viimein äiti nosti minut syliin ja rauhoitteli, ja putsasi veren turkistani. Äiti lähti sitten lääkäriin ja sai viikon sairasloman ja oli lopulta ihan tyytyväinen kun sai välillä huilata kotona viikon verran. Riksun isäntä taas oli soittanut isälle ja luvannut tarjota kaljan siitä hyvästä että koiransa oli purrut isän vaimoa eli äitiä. Naapuri parka oli ihan sekaisin ja luuli yhä että se oli Riksu joka puri, ja siitä hyvästä olisi tarjonnut oluen asianosattomalle eli isälle. Isä oli kuitenkin silloin muualla ettei päässyt sinne kaljalle. Sen pituinen se, ensi kerralla tarinoin teille syksystä.

Terkuin, Lasse Hyrde Henninpoika