Rauhallista joulun odotusta vaan kaikille!

Se on siis ensimmäinen adventti 2011, ja jouluun on vaan vielä aika pitkä aika! Tänään satoi muuten ensilumi! Menin aamupäivällä ulos ja viihdyin sielä parisen tuntia, tutkien puutarhan joka kolkkaa. Sain jopa hippiäispaistin, nam! Ne on sitten kummia tirppoja kun lentävät suoraan suuhun! Tulin välillä sisälle lämmittämään tassujani ja halusin taas ulos, mutta sitten siellä alkoi sataa räntää! Yäk! MAU! Äkkiä sisälle takaisin! Nukuin koko iltapäivän mukavasti takkahuoneen pehmoisella perintönojatuolilla kunnes äiti tuli häiritsemään vaihtamalla takkahuoneeseen jouluverhoja. Halusin ulos mutta hyi! Siellä oli ihan valkoinen maa! Tassuja palelsi enkä kauan ulkona viihtynyt kun mau`uin sisään takaisin. Äkkiä vessaan tassuja lämmittämään!

Talvi on siis alkanut. Käperryn koriini, laitan hännän silmille ja alan uneksia kesästä, mmm... siitä lämpöisestä ja valoisasta ajasta, täynnä lintuja, päästäisiä, myyriä, oravia... Aloin siinä muistella ensimmäistä kesääni...

Olin jo kevään aikan tottunut matkustamaan merenrannalle, Kristiinankaupungissa sijaitsevalle huvilalle autolla. Toukokuussa menimme sinne juuri kun luonto oli heräämässä uuteen kesään, voi, miten siellä olikaan paljon mielenkiintoista!

Joka paikka täytyi tutkia tosi tarkkaan, voi meri oli niin suuren suuri ja tosi pelottava!!

Myös kotona oli paljon tutkittavaa ja haisteltavaa, en olisi malttanut mennä sisään enää millään!

Juhannuksen vietimme huvilalla, siellä oli meidän perhe sekä eno-mies Juha, Tuija-kihlattuineen. Ja tietty siellä oli myös mummi ja Ronja! Koska kaikki makailivat aurinkoisena juhannus-aattona trampoliinilla, minäkin tahdoin kokeilla sitä.

Illalla ihmiset sytyttivät valtavan kokon! Tahdoin nähdä sen kunnolla mutta olla silti turvassa joten kiipesin puuhun.

 

Kun kyllästyin ihailemaan kokkoa, menin sisälle seurustelemaan Ronjan kanssa.

Sinä kesänä vietimme myös osan kesälomasta huvilalla. Voi mikä seikkailuloma se olikaan! Opin tuntemaan niin monia uusia hassuja eläimiä, joutsenia, kanadanhanhia... ja sitten olivat ne ikävät punkit! Mummi  sanoi että niitä tuli lepistä joissa kiipeilin. Kerran kun äiti ja lapset olivat saunassa, kiipesin saunan vieressä kasvavaan leppään. Äiti huomasi minut siellä kun oli menossa uimaan ja joutui kiipeämään uikkareissaan pelastamaan minua. Äiti ei ihme kyllä saanut punkkeja mutta minä sain, kotona äiti joutui kiskomaan korvieni takaa kaksi valtavan lihavaa punkkia, ja se ei ollut kyllä yhtään kivaa! Siitä lähtien olenkin oppinut varomaan niitä, annan jopa äidin mukisematta suihkuttaa turkkiini pahanhajuista punkin karkotetta, mutta eipä niitä otuksia ole sen koommin näkynytkään!

 

 

                                                                                                                                          

Teimme loman aikana myös retken Kanuunakallioille. Wau mikä paikka! Mutta aika paljon minua kyllä aluksi pelotti. Meri tyrskysi ja myrskysi kauhealla voimalla, tuuli lujaa ja minä pelkäsin että se meri tulee päälle. Mau`uin niin lujaa kuin ikinä jaksoin, ja äiti luuli että siellä oli toinenkin kissa, koska ei ollut koskaan kuullut minun pitävän sellaista mouruntaa.

  Rauhotuin kun pääsin kantokassiini turvaan. Ja lisäksi löysin myös kallionkolosta hyvän tuulensuojan. Sieltä sitten kurkin ja olin kuulemma ihan kuin Clint Eastwood mainosjulisteessa jossa mainostettiin elokuvaa Pako Alcatrazista

              

Escape_From_Alcatraz_front.jpg‎

Minulla oli tietysti retkellä myös omat eväät. Kun olin nauttinut raksuja ja  vettä, yritin kiivetä puuhun, mutta lipesin ja jäin roikkumaan valjaista, ja äiti sai taas juosta pelastamaan minua.

Myöshuvilan pihassa riitti tutkittavaa joka päivä koko päiväksi. Lapset pystyttivät teltan ja siitähän minä innostuin! Siitä tuli minun oma leikkipaikkani. Kaikista hauskin leikki oli se, kun minä istuin sisällä teltassa, ja isi heitteli käpyjä teltan katolle, yritin sitten teltasta käsin saada niitä kiinni katosta.

Eräänä päivänä äiti otti esiin kummallisen näköisen vempeleen. Käsitin sen olevan jokin kulkuväline ja hyppäsin sen kyytiin.

Mutta ei se liikkunutkaan eteenpäin joten ryhdyin etsimään jotain avainta tai vastaavaa jolla sen saisi käyntiin...

Vaan eipä käynnistynyt. Myöhemmin minulle selvisi että sitä vempelettä kutsuttiin POLKUPYÖRÄksi, ja näinkin ihmisten niillä lähtevän ajelulle. Kerran sitten loppukesästä, kun äiti, mummi ja Ronja lähtivät lenkille, ja lapset olivat lähdössä pyörällä heidän mukaansa, ja minun olisi muka pitänyt jäädä isin kanssa huvilalle, mourusin niin surkeana heidän peräänsä, että heidän oli ihan pakko kääntyä takaisin ja miettiä millä saisivat minutkin mukaan lenkille. Niinpä Tian pyörän etukoriin laitettiin pyyhe pehmikkeeksi, ja minä pääsin matkustamaan siinä! Voi että oli hauska lenkki! Teimme oikein pitkän lenkin ja ihmiset ohiajavissa autoissa nauroivat ja osoittelivat minua kun minä tyytyväisenä makoilin pyörän kyydissä ja katselin ympärilleni.

Minä kävin usein sinä kesänä myös soutelemassa. Näin veneestä joutsenia ja kävimme myös retkellä eräällä luodolla, kylläkin loppukesästä, kun siellä eivät enää linnut pesineet.

Sen seikkailurikkaan loman jälkeen oli kiva taas huristaa auton takaikkunalla kotiin ja ottaa rennosti. Vaikkapa sitten äidin kukkalaatikossa...

Tai puhtaitten pyykkien seassa pyykkikorissa. Aina kun äiti viikkailee pyykkejä tahdon mennä pyykkikoriin ja odotan että äiti lähtee kuljettamaan korilla pyykkejä, ja minä lennän korissa huoneesta toiseen, ensin makuuhuoneeseen, sitten Jontun huoneeseen ja vielä Tian huoneeseen, ja kaikki nauravat minulle, ja lopuksi vielä lennellään tyhjällä korilla ympäri ympäri koko taloa, ja minä kehrään tyytyväisenä!

Hohhoijjaa! Siinä teille kesämuistoja kesken joulutohinoiden, nyt nukkumaan että jaksaa taas innokkaana ottaa vastaan tulevan viikon. Öitä!